SYKSY PUHELIMEN LÄPI

Syksy on sujahtanut ohi hetkessä. Juurihan sitä vasta muutin Tampereelle ja aloitin koulun. Huomenna on kuitenkin viimeinen tentti ja sitten on fuksisyksy taputeltu. Lauantaina myöskin sanotaan Tampereelle heipat muutamaksi viikoksi - mikä on vähän haikeaa, sillä oon jo omaksunut mun kämpän kodiksi. Tänne on aina kiva palata Espoo -viikonlopun jälkeen.



Syksyllä tamperelaistuttiin - halusin tutustua uuteen kotikaupunkiini, joten iltakävelyillä kävelin ympäri kaupunkia, jotta nurkat tulisivat tutuiksi. Edelleen kuitenkin suurin osa Tampereesta on aivan tuntematonta, mutta keskusta ja Hervanta alkaa tulla pikkuhijlaa tutuksi. Googlailen kuitenkin kaikkea, joten olen esimerkiksi lukenut Tesomasta ihan Wikipediasta :-D Näsinneulaan en ole vielä päässyt, mutta esimerkiksi Pyynikin Munkkikahvila ja Muumimuseo ovat jo tulleet tutuksi.

Sen sijaan ravintolatarjontaan olen tutustunut aika vähän. Helsingissä tulee käytyä usein ulkona syömässä, mutta täällä lähinnä silloin, kun joku Espoosta tulee mun luo. Tavallaan ihan hyvä asia - säästyy huomattavia summia rahaa.



Tampereen lisäksi tuli käytyä myös Vaasassa ja Jyväskylässä! Vaasassa en ollut koskaan aikasemmin käynyt ja Jyväskylässäkin vain nopeasti. Vaasa näytti meille parhaat puolensa ja paikkahan oli aivan ihana. Ihanan kompakti kaupunki meren rannalla. Pitää päästä Vaasaan uudestaan vielä joskus! Jyväskylään taas tutustuttiin approjen merkeissä, johon se ainakin taipui hyvin. Tampereen hyviä puolia on ehdottomasti se, että kaikki muut Suomen kaupungit ovat paljon lyhyemmän matkan päästä. Helsingistä Vaasaan on pitkä matka, mutta Tampereella ollaan jo puolessa välissä matkaa. Pitää ehdottomasti päästä näkemään vielä lisää Suomen kaupunkeja!



Vaikka Tampereella olenkin viihtynyt aivan loistavasti, on kuitenkin tullut reissattua Tampere - Helsinki väliä aika reippaasti. Syksyn aikana on junassa istuttu enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Nykyään kuitenkin puolitoista tuntia junassa hurahtaa hetkessä ohi. Nyt pitää vaan toivoa, että joulun jälkeen tulisi sarjaliput taas alennukseen.

Parasta kuitenkin on se, että kun saa karvakaverin kylään! Pari kertaa Muffe on jäänyt pidemmäksi aikaa yökylään, mutta viikonloppuja on useita vietetty täällä. Onneksi Muffen näkee aina kotiin mentässä <3 Kotoa pois muuttamisessa ehdottomasti ikävintä on se, kun ei enää näekkään koiraa joka päivä. Ja kyllä, mulla on koirakuume.



Kiireen keskellä on kuitenkin tullut vietettyä rentoja koti-iltoja! Koska kuten jo sanoin, mun kämppä täällä on niin kiva, että hengailen täällä enemmän kuin mielelläni. Niin mielelläni, että välillä ei huvita lähteä ollenkaan minnekkään :-D

Koti-iltojen lisäksi on myös tapahtunut kaikkea hauskaa! Yksi viikonloppu pakattiin kamat ja lähdettiin viettämään viikonloppua kaverin mökille Nuuksioon. Meillä oli aivan ihana viikonloppu - oli ihanaa hengailla parhaiden ystävien kanssa, joita ei enää kuitenkaan näe niin usein. Toivottavasti otetaan pian uudestaan!



Saatiin vihdoin myös haalarit! Ompelin parissa päivässä melkein kaikki merkit (ei niin kivoja en vielä jaksanut ommella), sillä onhan se kivempi, että haalareissa merkkejä on. Mun viiden vuoden tavoite on saada haalarit täyteen :--D Partiosta on ollut hyötyä, sillä aikasemmin tuli ommeltua merkkejä partiopaitaan, joten tää on jo tuttua hommaa.

Asua yhdeltä päivältä, kun vetäsin pitkästä aikaa pörriksen päälle! Pitäisi käyttää sitä useammin, sen verran kiva (ja yllättän lämmin!)



Viime päivinä on leivottu paljon joulutorttuja, sillä oon menettänyt monta torttua elämässäni, kun en niistä vielä pari vuotta sitten tykännyt. Nykyään tortut voittaa jopa piparit! Jääkaapissa on vielä vähän hilloa, joten pitääpi pyöräyttää huomenna vielä parit joulutortut loman alkamisen kunniaksi.

Itsenäisyyspäivänä vietettiin parit lakkiaiset. Toiset olivat tuttavaperheen tytön ja toiset olivat meidän kaveriporukan viimeiset. Vihdoin kaikilla on lakki! Lakkiaiset on kuitenkin tosi kivoja juhlia, joten harmi ettei niitä enää hetkeen pääse juhlimaan. Seuraavat on sitten varmaan pikkuveljen :-D

Tämmöisiä juttuja on viime aikoina tapahtunut. Paljon on sattunut, mutta niin kivaa on ollut, että kuviakaan ei ole tullut otettua. Toivottavasti fuksikeväästäkin tulee yhtä hauska! Ihanaa torstaita! <3

Tykkää-merkinnät

Kommentit

jenniseveriina
jenniseveriina,
Kiva postaus! Näin kohta puolitoista vuotta Tampereella asuneena ja yliopistolla opiskelevana voin kyllä samaistua siihen, että Länsi-Tampere on edelleen aika lailla täysin tuntematon vyöhyke 😃
nouw.com/jenniseveriina
ainoaxberg
ainoaxberg,
kiitos!😊 kiva etten oo ainut, siellä vaan ei tunnu olevan mitään semmoista, minkä takia sinne lähtisi🤷🏼‍♀️
nouw.com/ainoaxberg
Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229